Yliopistouudistuksen ideologiset pohjavirrat huuhtelevat monia muitakin rantoja kuin korkeimman opetuksen ja tutkimuksen. Yliopistouudistuksessa sanotaan olevan kysymys vallan antamisesta yliopistoille. Paavo Haavikon ja Aulis Sallisen Ratsumiestä mukaillen voi kysyä, kuka saa vallan, kun yliopisto sen saa.
Autonomisten yliopistojen hallinto on tähän asti perustunut vaalimenettelyn tuomalle legitimiteetille. Sen ideaalina on ollut sama tasa-arvoisten kansalaisten oikeus ilmaista tahtonsa, jolle valtiollinen edustuksellinen demokratiakin perustuu. Siksi yliopistoa on voitu kutsua korkealentoisesti oppineiden tasavallaksi.
Historiallisesti kehitys yliopistoissa on kulkenut samaan suuntaan kuin yhteiskunnassa laajemminkin: kansalaisuus on laajentunut, useammat ovat saaneet äänioikeuden. Siinä missä valtiollinen ja kunnallinen äänioikeus ovat laajentuneet maata omistavien miesten joukkoa laajemmalle, ovat yliopistossa äänen saaneet muutkin kuin professorit. Ideaalinen oppineiden tasavalta ei ole tosiasiassa toteutunut yliopistoissa – aivan kuten täydellisesti tasa-arvoinen yhteiskuntakin on vielä saavuttamatta yhtäläisistä kansalaisoikeuksista huolimatta.
Tärkeää on kuitenkin kiinnittää huomiota itse periaatteeseen: demokraattisesti hallitun, autonomisen yliopiston johdon on nautittava johdettaviensa luottamusta. Luottamuksen menettämisen pitäisi näin ollen merkitä myös johtoaseman menettämistä.
Luottamuksen menettäminen on ilmaisuna tutumpi yrityselämästä, jossa se yleensä ilmoitetaan syyksi, kun toimitusjohtajalle näytetään ovea. Toimivan johdon on nautittava osakeyhtiön hallituksen luottamusta, ja hallituksen puolestaan saatava valtuutensa omistajilta. Osakkeenomistajilla taas on olemassa selvästi määritelty keino osoittaa hallitukselle, ettei se enää nauti luottamusta. Tietty osakkeenomistajien joukko voi määrämuodoin kutsua koolle yhtiökokouksen, jossa hallitus voidaan vaihtaa, jos omistajien enemmistö tunnistaa vaihtamisessa yhteisen etunsa.
Tästä asetelmasta seuraa, että osakeyhtiön luottamuselimissä olennainen kysymys on hallituksen jäsenten riippumattomuus osakeyhtiön toimihenkilöistä ja yhtiön päivittäisestä toiminnasta. Osakeyhtiön omistajan näkökulmasta hallituksen jäsenten ”ulkopuolisuus” on tärkeä arvo, sillä siten pyritään takaamaan omistajien viimeinen sana silloin, kun yhtiön palveluksessa olevien (materiaalinen) etu ei vastaa sen omistajien (materiaalista) etua.
Pörssiyhtiöiden hallinto, ns. corporate governance, on ollut yliopistouudistuksen puuhamiesten ja -naisten mielessä, kun on pohdittu, kuinka suuri osa uusien julkisoikeudellisten laitosten hallitusten jäsenistä olisi oltava ns. ulkopuolisia. Tähän astihan kaikkien yliopistojen hallituksissa (Helsingissä konsistorissa) on ollut yksi tai kaksi ulkopuolisena nimitettyä jäsentä. Esimerkiksi Kuopion yliopiston hallituksessa ulkopuolisen katseen tuo kauppakamarin toimitusjohtaja, Tampereen yliopistossa Kansallisoopperan pääjohtaja.
Ulkopuolisuus on tässä yhteydessä merkinnyt sitä, että asianomainen hallituksen jäsen ei ole yliopiston toimen tai viran haltija. Ulkopuolisuus ei kuitenkaan merkitse sitä, että henkilö tai hänen edustamansa taho ei olisi niin sanottu stake holder, eli osallinen yliopiston toiminnan tuloksista. Erityisesti elinkeinoelämän edunvalvojat ovat pikemminkin pyrkineet pääsemään yhä vahvemmin osaksi yliopistojen elämää ja kaikkea muuta kuin ulkopuolisiksi.
On helppo huomata, että yliopistoilla ei ole osakkeenomistajia eikä hallinnon ulkopuolisten jäsenten asemaa voikaan legitimoida samalla tavoin kuin osakeyhtiön hallituksen riippumattomien jäsenten. Niinpä sekä opetusministeriö että elinkeinoelämän edustajat puhuvat epämääräisesti ”muun yhteiskunnan näkökulmien” tuomisesta yliopistojen päätöksentekoon. Kun lakiluonnos kuitenkin samalla korostaa korostamasta päästyäänkin johtamisen ja johtajien (vai Johtajan?) vahvistamista, on yhteys selvä. Yliopistouudistus on – tietoinen tai tiedostamaton – osa pyrkimystä romuttaa kaikki (pörssi)kapitalismille vieraat päätöksenteon logiikat.
Kyseessä voisi tietysti olla vain ajatusvirhe, lapsus. Sen, että kyseessä kuitenkin on puhdas vallankaappausyritys, paljastaa se, että ”ulkopuolisten” enemmistöä ajavat tahot eivät tahdo omaksua osakeyhtiön mallia loppuun saakka. Silloin olisi nimittäin päätettävä myös menettelyistä, joilla yliopiston hallituksen voi vaihtaa. Ja nimenomaan sellaisista menettelyistä, joilla yliopistolaiset voivat ilmaista epäluottamuksensa hallituksen toimintaan – muutoin opetusministerin hehkuttama autonomia ei kelpaa enää edes viikunanlehdeksi.
Palaan Ratsumiehen kysymykseen. Haluaako valtiovalta todellakin, että Johtaja isolla kirjaimella saa vallan, kun se yliopistolle annetaan? Viimeisen sanan tässä asiassa lausuvat kansanedustajat. Toivokaamme, että korkeimman vallan käyttäjiä nuo jäljet pelottaisivat, ja valta yliopistoissa annettaisiin yliopistolaisten omiin käsiin.
