Niilo Wälläri syntyi talonpoikaiseen perheeseen Punkalaitumella heinäkuussa 1897. Wälläri pääsi jo nuorena poikana paikallisen nahkurinliikkeen omistajan kanssa liikematkoille Turkuun. Nuorelle Wällärille nämä matkat olivat merkittäviä tapahtumia, joilla hän oppi kaupanteon ja neuvottelun alkeet, taidot, joista oli hyötyä myöhemmällä ammattiyhdistysuralla.
Työväenliike alkoi nostaa päätään maaseudullakin 1900-luvun alussa, joten Wälläri pääsi kuuntelemaan puhetilaisuuksissa vuosisadan alun kuuluisinta työväenpuhujaa Veli Vatasta, jonka puheet kestivät yleensä vähintään kaksi tuntia. Veli Vatanen julisti veljeyden, vapauden ja tasa-arvoisuuden aatetta niin yksinkertaisesti, että kaikki ymmärsivät.
Ammattiyhdistysrintamalla Amerikassa
Ensimmäisen kosketuksen ammattiyhdistysliikkeeseen Wälläri sai 22 vuoden iässä Wyomingin kivihiilikaivoksilla, jossa taistelut työhön liittyvistä oikeuksista olivat armottomia. Kaivoksilla Wälläri tutustui Raivaaja-nimiseen sosialistilehteen, sekä kirjaan nimeltä ”Sosialidemokratian vuosisata”. Näiden teosten ja kaivostyön kautta Wälläri alkoi ymmärtää yhtä ja toista sekä poliittisesta että ammatillisesta työväenliikkeestä. Valitettavasti Wällärin ottaessa ay-asiat puheeksi muiden suomalaisten emigrantti-työtovereidensa kanssa, häipyi tavallisesti jokainen muualle. Miehet olisivat mieluummin puhuneet naisista tai Suomusalmen tai Kalajoen asioista. Ay-asiat koettiin liian vaarallisiksi.
Closed Shop – vain unionin ihmisiä
Closed shop-järjestelmään Wälläri törmäsi kun hänelle kaivosyhtiön konttorissa selitettiin, että työtä kyllä on, mutta ensin on liityttävä unioniin eli liittoon. Niinpä Wälläri kävi unionin virkailijoiden puheilla ja sai United Mineworkers of American jäsenkirjan.
Closed shop tarkoittaa käytännössä sitä, että järjestäytyneet työntekijät kieltäytyvät työskentelemästä järjestäytymättömien kanssa. Jos järjestäytyneitä on tarpeeksi, työnantajan on vaadittava kaikilta työntekijöiltä liiton jäsenkirja, jotta työrauha säilyisi. Rakentavana ajatuksena on, että työntekijät pystyvät saavuttamaan työehtoihin liittyvät vaatimukset sitä varmemmin, mitä korkeammaksi järjestäytymisaste nousee.
Myöhemmin Suomessa Merimies-Unionin puheenjohtaja Wälläri ajoi läpi suljetun työpaikan-periaatteen suomalaisessa kauppalaivastossa. Tieteentekijöiden näkökulmasta Closed shop tuskin on realistinen ajatus yliopistossa tai muualla tehtävässä tutkimustyössä, mutta onhan toki esimerkiksi yksittäisissä tutkimushankkeissa mahdollista kannustaa järjestäytymättömiä kollegoita liittymään ammattiliittoon.
Syndikalismi
Amerikassa Wälläri oli aktiivinen syndikalistisessa ammattiyhdistyksessä nimeltä Industrial Workers of the World (IWW). Wälläri toimi järjestön agitaattorina ja kiersi kaivosalueiden biljardisaleilla värväämässä kaivosmiehiä yhdistykseen. Wälläri osallistui suomalaisten, italialaisten, puolalaisten, venäläisten, böömiläisten ja kreikkalaisten kaivosmiesten kanssa lakkojen järjestämiseen. Toiminta oli monikulttuurista avant la lettre.
IWW oli Wällärin mukaan todellinen työnantajien ja vallanpitäjien vihaama taistelujärjestö. Sen voima oli ammattitaidottomassa ja paljon liikkuvassa väessä, jolla ei ollut mitään menetettävää.
Paluu Suomeen
Suomessa Wälläri tuli tunnetuksi Merimies-Unionin johtohahmona, jonka puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1938 aina kuolemaansa saakka vuoteen 1967. Wällärin kansainvälinen tausta mahdollisti hänelle merkittävän roolin myös kansainvälisessä ay-liikkeessä. Wällärin johtama Merimies-Unioni osoittikin tukea esimerkiksi mukavuuslippulaivojen merimiehille. Solidaarisuutta osoitettiin myös tukemalla Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisia fasismin vastaisessa taistelussa, sekä ajamalla läpi Etelä-Afrikan rotusorron vastaista boikottia Suomessa 1960-luvulla.
Wälläri tuli Merimies-Unionin johtajana kuuluisaksi jatkuvasta lakolla uhkaamisesta, jonka avulla Unioni saavutti vahvemman neuvottelu-aseman. Wällärimäiset keinot mahdollistivat ennen kaikkea suljetun työpaikan-systeemin takaama 100 prosentin järjestäytymisaste, sekä merenkulun pullonkaula-asema Suomen viennin kannalta.
Mahdollisuus saartaa laivoja satamissa oli Wällärin peukaloruuvi, jolla merimiesten asemaa työssä pystyttiin tehokkaasti parantamaan. Unioni ei kuitenkaan Wällärin radikalismista huolimatta tavoitellut palkkatyöjärjestelmän alasajoa, vaan reformeja, joilla parannettiin merimiesten työehtoja. Wällärin radikalismi ajoi Unionin monesti törmäyskurssille esimerkiksi maltillisempaa linjaa ajaneen keskusjärjestö SAK:n kanssa. Wälläri ei kuvia kumarrellut. Hänen vastustajansa kuvasivat hänen otteitaan diktatorisiksi. Toisaalta Wällärin mukaan esimerkiksi Merimies-Unionin ajama kahdeksan tunnin työpäivä laivaliikenteessä ei olisi koskaan toteutunut ilman järjestöllisiä pakotteita, sillä ”työntekijäin näkökantoja, vaikka ne olisivat kuinka asiallisia ja oikeutettuja, ei läheskään aina oteta huomioon ilman ankaraa painostusta…”.
Rolle Alho
Tutkija, CEREN
Kirjoitus pohjautuu Niilo Wällärin muistelmakirjaan Antoisia vuosia (Weilin+Göös 1967). Merimies-Unioni luopui suljetun työpaikan systeemistä 1980-luvun lopulla kun suomalaiset laivanvarustajat saivat mahdollisuuden ulosliputtaa laivojaan matalien työvoimakustannusten maihin.
