Ajankohtaisia asioita

Heikennykset vuorotteluvapaakorvauksiin mahdollisia

Akava tiedottaa mahdollisista heikennyksistä vuorotteluvapaakorvauksiin.

Hallitus esittää heikennyksiä vuorotteluvapaan korvaustasoihin. Korvaus alenisi 60 prosenttiin työttömyyspäivärahasta nykyisen, työuran pituudesta riippuvan 70 tai 80 prosentin sijaan.

SATY:n vuorotteluvapaata harkitsevan jäsenen kannattaa huomioida, että hallituksen esityksen mukaan ne työntekijät, jotka tekevät vuorottelusopimuksen 31.10.2011 mennessä, saisivat nykyisen korvauksen koko vuorotteluvapaalta, jos sopimuksessa sovittu vuorotteluvapaa alkaa 1.1. ja 30.4.2012 välisenä aikana. Jos siis haluat saada vuorotteluvapaan vielä nykyisellä korvaustasolla, vuorotteluvapaasopimus on tehtävä lokakuun aikana.

Jos olet aloittanut vuorotteluvapaan kuluvan vuoden aikana, saat korvauksen tänä vuonna voimassa olevien säännösten mukaan koko vapaan ajalta, vaikka vapaa tai sen jakso jatkuisi vuoden 2011 jälkeen.

Tieteentekijöiden liitto ottaa kantaa väitöskirjan tekijöiden nimikkeeseen

Muistathan seurata Tieteentekijöiden liiton tiedotteita! Viimeisimmässä tiedotteessaan liitto vaatii, että väitöskirjan tekijöistä tulisi käyttää nimikettä nuorempi tutkija. Väitöskirjan tekijöiden asemaa pohdittiin keskiviikkona (5.10.) liiton Nuorten tutkijoiden työryhmän järjestämässä seminaarissa Helsingissä.

Lisäksi muun muassa kysymys apurahatutkijoiden työtiloista on ollut viime aikoina ajankohtaisempi kuin koskaan. Liitto vaatii tilanteeseen selkeää ohjeistusta, sillä tällä hetkellä työtiloja koskevat käytännöt vaihtelevat huomattavasti eri tiedekunnissa.

Uusi sähköinen jäsenlomake!

Lopuksi vielä muistutus siitä, että SATY:n ja Tieteentekijöiden liiton jäseneksi voi nyt hakea myös sähköisellä jäsenlomakkeella! Löydät lomakkeen Tieteentekijöiden liiton www-sivuilta, kohdasta Liity jäseneksi.