Jäsenkirje 1/2010

2. 2. 2010

27.1.2010

Hyvät SATY:n jäsenet

Työmarkkinavuosi 2010 on alkanut tiiviin työnteon merkeissä. Uudesta yliopistojen työehtosopimuksesta käydään parhaillaan neuvotteluja Yksityisen opetusalan työnantajaliiton ja henkilöstöjärjestöjen välillä. Meidän etujamme neuvottelupöydässä valvoo Julkisten alojen koulutetut JUKO ry. Neuvottelujen etenemistä voi seurata JUKOn ja Tieteentekijöiden liiton sivuilla osoitteissa www.juko.fi ja www.tieteentekijoidenliitto.fi.

Talviseminaari 2010

Tervetuloa SATY:n ja Suomen Akatemian yhteiseen talviseminaariin tiistaina 2.3. klo 12.30–16.00 Akatemian juhlasalissa (Vilhonvuorenkatu 6). Seminaari järjestetään nyt 9. kertaa, ohjelma on seuraavanlainen:

Perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen rajanvetoja.

Eläinfysiologian professori Kristian Donner: Perustutkimuksen arvo luonnontieteissä

Akatemiatutkija, tutkimusprofessori Mika Pantzar: Perustutkimusta tilaustyönä

Paneelikeskustelu tieteen tilasta ja tasosta, keskustelussa mukana johtava tutkija Stina Immonen (TKK), professori Otto Toivanen (HY), johtaja Paavo Löppönen (SA), johtaja Riikka Heikinheimo (TEKES) sekä paneelin puheenjohtajana akatemiatutkija Martina Reuter.

Talviseminaariin ilmoittaudutaan osoitteessa www.academyevents.fi tunnuksella (keycode) SATY2010.

SATY:n hallitus ja toimisto vuonna 2010

Marraskuun 25. päivänä pidetty yhdistyksen syyskokous valitsi puheenjohtajaksi vuodelle 2010 tutkija Jussi Vauhkosen
(Eläketurvakeskus) ja hallituksen jäseniksi tutkija Rolle Alhon (SSKH ja TY), projekti-päällikkö Liisa Husun (Hanken), johtava tutkija Stina Immosen (TKK), tutkijatohtori Marja Jalavan (HY), tutkijatohtori Aappo Kähösen (HY), tutkijatohtori Kirsti Lempiäisen (TaY), tutkija Anneli Miettisen (Väestöntutkimuslaitos), tutkimuspäällikkö Tiina Pensolan (Kuntoutussäätiö), akatemiatutkija Martina Reuterin ja tutkijatohtori Pajari Räsäsen (HY).

Jussi Vauhkonen toimii Tieteentekijöiden liiton hallituksen jäsenenä ja liiton nuorten tutkijoiden työryhmän puheenjohtajana. Martina Reuter toimii Tieteentekijöiden liiton hallituksen varajäsenenä.

SATY:n toimisto sijaitsee edelleen Tieteentekijöiden liiton tiloissa osoitteessa Ratapihantie 11, 00520 Helsinki. Siellä päivystää tiistaisin sihteeri Saara Moisio. Häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen sihteeri@saty.info tai puhelimitse numeroon
(09) 877 6274. Puheenjohtajan tavoittaa sähköpostitse osoitteesta puheenjohtaja@saty.info tai puhelimitse numerosta 050 353 3444.

Muistattehan seurata myös SATY:n verkkosivuja osoitteessa www.saty.info. Sieltä löytyy ajankohtaisten tiedotteiden ohella hallituksen jäsenten kolumneja, yhdistyksen toimintasuunnitelmia ja -kertomuksia ynnä muuta kiintoisaa.

Toivotan menetyksellistä ja onnellista alkanutta vuotta!

Jussi Vauhkonen
puheenjohtaja

Kuuluu luokkaan Ajankohtaista, Jäsenkirje | Avainsanat: , , | Ei kommentteja

Kolumni: Propaganda ja käytäntö

28. 10. 2009

aappo_kahonenOn kenties tullut aika tarkastella sanojen ja tekojen suhdetta, kun uusi yliopistolaki on alkanut saada tuntuvia ilmenemismuotoja syksyn aikana pikatahdissa käsitellyissä eri yliopistojen johtosäännöissä. Mitä vaikutuksia niillä on tieteen ja sitä tekevien tutkijoiden kannalta?

Yliopistolain uudistusta, joka tekee niistä julkisoikeudellisia yhteisöjä tai säätiöitä, markkinoitiin yliopistojen autonomian lisääntymisenä. Helsingin yliopiston sivuilla tämän todetaankin ensin merkitsevän ”lisääntyvää taloudellista liikkumavaraa”, sekä vielä merkittävämmin ”oikeutta harjoittaa itsenäistä henkilöstöpolitiikkaa”. Tämän jälkeen sitten katsotaan, että uudistus antaa ”mahdollisuuden kehittää tutkimusta ja opetusta yhä korkeatasoisemmaksi” ja että Helsingin yliopistosta voi tulla ”yksi maailman parhaista monitieteisistä tutkimusyliopistoista”.

Periaatteiden tasolla yliopiston johdon tukema tulkinta autonomiasta sellaisena, että se _velvoittaisi_ valitsemaan ulkopuolisen enemmistön yliopistojen hallituksiin, herätti jo niin vakavaa huolta, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan oli muutettava lakiesitystä tältä osin. Kolumnissaan 8.9. Kari Raivio pyrkii edelleen kiistämään tämän ongelman, samoin kuin eturyhmäedustuksen oikeutuksen yliopiston hallituksen jäseniltä, joiden tulisi antaa ehdoton etusija ”yliopiston kokonaisedulle”. Melko avoin yritys heittää edustuksellinen demokratia yli laidan.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, yliopistodemokratian alemmilla tasoilla? Tähän asti käytäntö oli, että kaikki yli puoli vuotta yliopistolla työhuonetta pitäneet olivat äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia. Sinänsä johdonmukaisesti Helsingin yliopiston hallitus kokouksessaan 8.10. päätti sulkea alle vuoden työsuhteessa olevat, sekä _kaikki apurahatutkijat_ äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ulkopuolelle yliopiston tiedekunta-  ja laitosedustuksesta.  Väitöskirjatutkimusta tekevät ”alennettiin” opiskelijakategoriaan.

Tätä päätöstä voi luonnehtia ristiriitaiseksi, haitalliseksi, tai muuten vain potkuksi hampaisiin, mitä tulee ”tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen” ja ”monitieteisyyteen”, moniarvoisuudesta nyt puhumattakaan.

Ensiksikin, sen pohjalta suljetaan vaikuttamisen ulkopuolelle eräs merkittävä  tiedeyhteisön ryhmä, jonka tutkimus- sekä opetustyön tulos silti kelpaa yliopistolle, kun rahoitusta haetaan ulkopuolelta tai jaetaan opetusministeriön rahoitusosuutta. Toiseksi, päätös kumoaa pohjan monitieteisestä ja –arvoisesta, useista lähteistä rahoituksensa saavasta tutkimuksesta. Tämä on sitäkin epäjohdonmukaisempaa, kun apurahalla tehtävän tutkimuksen asemaa on tämän vuoden alusta viimein parannettu lailla niin, että yli 4kk apurahoista kertyy eläkettä. Tässä on kenties nähtävissä Helsingin yliopiston kiitos tutkimusta ja kulttuuria merkittävästi rahoittaneille eri säätiöille. Lopuksi päätös on täysin asiantuntematon jo sen takia, että ”apurahatutkija” ei ole geneettinen kategoria, joka säilyy ihmisellä ikuisesti. Yliopistojen pätkätyömaailmassa saman ihmisen rahoitus ja tehtävät vaihtuvat jatkuvasti muutaman vuoden säteellä apurahatutkijasta työsuhteiseen, sijaiseen tai projektitutkijaan. Menettääkö tutkija pätevyytensä ja kokemuksensa siirtyessään apurahalle?

Iskulauseistaan huolimatta ”Uljas uusi yliopisto” näyttäisi ensisijaisesti vannovan hallinnollisen ja tieteellisen keskittämisen sekä kustannustehokkuuden nimiin. Jos tieteen tekeminen ei tähän sovi, sitä pahempi sille. Toiseksi se näyttäisi pelkäävän aidosti innovaatioita, silloin kun ne perustuvat moniarvoisuuteen ja -tieteisyyteen sekä edustukselliseen demokratiaan.

Aappo Kähönen

SATY:n hallituksen jäsen

Kuuluu luokkaan Ajankohtaista | Ei kommentteja

Sääntömääräinen syyskokous 25.11.2009

21. 10. 2009

Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 25.11.2009 klo 18.00. Paikkana on Kongressikeskus Paasitornin kokoushuone 401, Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki. Kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita kokoukseen.

Kuuluu luokkaan Ajankohtaista | Ei kommentteja

Toimistoaika pitenee

30. 9. 2009

Sihteeri päivystää 7.10.2009 alkaen Satyn toimistossa klo 8 – 16. Päivä ja aika pysyvät samana vuoden loppuun asti. Yllättävät muutokset päivitetään nettisivuille.

Kuuluu luokkaan Ajankohtaista | Ei kommentteja

Kolumni: Työelämähaastattelu

16. 9. 2009

pajari_rasanenHelsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen opiskelijat Paavo Manninen ja Helena Vuokko saivat Työelämään orientoivat opinnot -kurssilla tehtäväkseen haastatella ”oppiaineestamme valmistuneita henkilöitä kartoittaakseen työelämämahdollisuuksia opiskelun jälkeen”. Vastasin heidän kysymyksiinsä 10. joulukuuta 2008 tutkijanuran näkökulmasta. Kahdentoista hyvän kysymyksen jatkoksi liitin yhden omani.

Paavon ja Helenan kysymykset koskivat muun muassa opintojeni ja opiskeluaikaisen toiminnan antamia valmiuksia ja hyötyjä työelämään siirtyessäni, uusia taitoja, joita jouduin hankkimaan työurani alussa, sitä miten sain ensimmäisen työpaikkani maisteriksi valmistumisen jälkeen ja lopulta myös erityisesti tutkijanuraan liittyviä asioita, kuten tutkijantyön edellyttämää osaamista ja valmiuksia, tutkimustyön suhdetta opetustyöhön, sekä työn ja vapaa-ajan, erityisesti tutkijantyön ja perhe-elämän sovittamista toisiinsa. Edelleen, koska haastattelijat tiesivät jonkin verran tekemisistäni ennalta, he kysyivät myös toiminnastani TATUSOTU-ryhmässä ja ”visiotani tutkijoiden tulevaisuudesta”. Vastasin tähän lyhyesti, että ”toimin ammattijärjestössä (SATY) ja TATUSOTUssa sen takia, että tutkimuksen vapaus ja itsenäisyys sekä sosiaalis-taloudelliset edellytykset paranisivat eivätkä ainakaan muuttuisi huonompaan suuntaan” ja että tämän ”vision” ylläpitämiseen tarvitaan tiettyä kriittistä optimismia.

Monet kysymyksistä pakottivatkin minut paljastamaan tietyn optimismin, ellei sitten peräti naiivin asenteen omassa opiskeluaikaisessa suhtautumisessani tutkijanuran mahdollisuuteen. Edellisen laman aikana keskityin nimenomaan opiskeluun, osallistumatta ainejärjestö- ja osakuntatoimintaan, arvioimatta minkälaisesta aineyhdistelmästä olisi hyötyä ellen onnistukaan pääsemään tutkijanuralle, panostamatta kesätöihin, hankkimatta määrätietoisesti sellaisia erityistaitoja jotka auttaisivat sijoittumaan työelämään yliopistomaailman ulkopuolella. Toisaalta myös uskoin vakaasti että humanistihyveiden, kriittisen ajattelun, argumentaation, monipuolisen kielitaidon, luku- ja kirjoitustaidon kehittäminen kannattaisivat jo sellaisinaankin, myös muuta kuin akateemista työtä hakiessa. Niinpä jouduin nyt kysymyksiin vastatessani esittämään asioita patriarkaalisella periaatteella joka kuuluu: ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, tehkää niin kuin minä sanon.” Olenhan itse vuosien varrella kokenut erilaisiin pätkä- ja silpputöihin, niiden hakemiseen, töitä vaille ja joskus jopa työttömän työnhakijan statusta vaille jäämiseen sisältyvän riemun ja autuuden.

Viimeisen kysymyksen asetin tosiaan itse. Seuraavasti: ” Lisäisin itse vielä kysymyksen nro. 13: Mitä vastaisin opiskelijalle, joka kysyy kannattaisiko hänen ryhtyä tutkijaksi?” Ja vastasin itse näin: ”Ei missään tapauksessa. Jos sinun täytyy sitä kysyä, unohda koko juttu. On surkeaa jos jatko-opiskelijaksi ja tutkijantyöhön ajaudutaan vaikkapa muiden vaihtoehtojen puutteessa tai kun ei oikein muutakaan päähän pälkähdä. Ja opinnoissa kannattaa alun pitäen pohtia sellaisia sivuaineita, joista on todennäköistä hyötyä työllistymisessä valmistumisen jälkeen, eikä ainoastaan jatko-opintoja ajatellen. Itse en niinkään panostaisi ’tutkijanuran houkuttelevuuteen’ vaan siihen, että niille, jotka oikeasti sydämensä kyllyydestä ja ajatuksella uralle pyrkivät, taataan kunnolliset työskentelyn edellytykset (taloudelliset edellytykset, uran jatkuvuus, jne.).”

Nimenomaan ”tutkijauran houkuttelevuus” on tyhjää sanahelinää niin kauan kun alansa etevimmät, niin kansallisesti kuin kansainvälisesti tunnustetut nuoret ja vanhemmatkin tutkijat, sekä tohtorikoulutettavat että jo valmiit tohtorit joutuvat elämään jatkuvassa epävarmuudessa, lyhyiden rahoituspätkien varassa ja keskittymään suureksi osaksi johonkin muuhun kuin varsinaiseen tutkimustyöhön, akatemian ulkopuolelta ympättyjen, ulkokohtaisien tulospaineiden alla.

Pajari Räsänen

SATY:n hallituksen jäsen

Kuuluu luokkaan Kolumni | Avainsanat: | Ei kommentteja

Jäsenkirje 2/2009

23. 6. 2009

Jäsenkirje 2/2009
17.6.2009

Hyvät SATY:n jäsenet

Uusi yliopistolaki

Eduskunta teki hallituksen esitykseen ratkaisevan tärkeitä muutoksia, kun se hyväksyi uuden yliopistolain 16.6.2009. Sekä sivistysvaliokunta että perustuslakivaliokunta ottivat tehtävänsä vakavasti ja kuulivat – ja myös kuuntelivat! – lukuisia asiantuntijoita niin yliopistoista kuin niiden ulkopuoleltakin. Myös SATY:llä oli kunnia tulla kutsutuksi sivistysvaliokunnan kuultavaksi.

Vaikka yliopistolaki paranikin eduskuntakäsittelyssä, ei nyt ole oikea hetki jäädä lepäämään laakereilleen. Uusimuotoiset yliopistot käynnistävät vauhdilla toimintaansa, ja eräistä yliopistoista on kuulunut myös melko erikoisia uutisia. Aivan kaikkialla ei ole muistettu kolmikantaisen päätöksenteon olevan myös uusien yliopistojen hallinnon ydin.

SATY:n jäseniä on mukana monien yliopistojen hallintoelimissä Toivotan heille kaikille onnea ja menestystä tärkeissä tehtävissään.
SATY:n ja Tieteentekijöiden liiton luottamus- ja toimihenkilöt ovat aina käytettävissänne!

Laki Suomen Akatemiasta

Kuluneen kevään toinen SATY:n kannalta merkittävä lainsäädäntöhanke, Suomen Akatemiaa koskeva laki jäi odottamaan syyskautta.
Sivistysvaliokunta ei ehtinyt käsitellä asiaa muiden kiireidensä vuoksi. Valiokunta kuuli toukokuussa muutamia asiantuntijoita, joukossa jälleen SATY:n edustus, mutta varsinainen käsittely jää alkusyksyyn.

SATY kanta on edelleen se, että akatemiatutkijoiden siirtäminen yliopistojen palvelukseen ei ole perusteltua. Sivistysvaliokunnalle jättämämme lausunnon voitte lukea kokonaisuudessaan SATY:n verkkosivuilta.

Toivotan kaikille SATY:n jäsenille rentouttavaa ja virkistävää kesää!

Jussi Vauhkonen
puheenjohtaja( a )saty.info

Kuuluu luokkaan Ajankohtaista, Jäsenkirje | Avainsanat: , | Ei kommentteja

Kolumni: Amerikan viisaita

9. 6. 2009

jussi_vauhkonenMatkailu avartaa. Työskentely maineikkaassa ulkomaisessa yliopistossa näyttää sen sijaan kaventavan, suhteellisuudentajua nimittäin.

Muuta ei voi päätellä siitä, että varsin usein julkisuudessa esiintyy tutkijoita, jotka moittivat suomalaista yliopistolaitosta heikkolaatuiseksi verrattuna milloin mihinkin ulkomaiseen yliopistoon. Korkeimman kaiun sanoilleen saa, kun ulkomainen kokemus on hankittu Harvardin yliopistossa. Suuren päivälehden toimittaja on aina valmis tekemään jutun ison kuvan kanssa, kun haastateltavalla on painavaa sanottavaa suomalaisten yliopistojen opintoihin sitoutumattomista opiskelijoista ja innottomista opettajista.

Paljon on varmasti parannettavaa suomalaisissa yliopistoissa ja niiden opettajissa, tutkijoissa ja opiskelijoissa. Harvardin vertaaminen suomalaisiin yliopistoihin on kuitenkin täysin järjetöntä, sillä vertailtavat eivät ole lainkaan vertailukelpoisia.

Harvardin yliopisto sijaitsee lähellä Bostonia itse omistamallaan maa-alueella. Yliopisto omistaa itse asiassa noin 2000 hehtaaria maata. Maaomaisuus on kuitenkin vain osa yliopiston koko pääomasta, jonka arvo jopa näinä finanssimarkkinoiden ankarina aikoina ylittää 30 miljardia euroa. Tuon pääoman tuotto, lukukausimaksut, julkinen tuki ynnä muut tulonlähteet tuottavat Harvardin yliopistolle runsaan kolmen miljardin euron vuositulot.

Kolme miljardia euroa on samaa luokkaa kuin kaikki Suomen valtion tutkimukseen ja yliopisto-opetukseen vuodessa käyttämä raha yhteensä. Harvardissa tuolla summalla 1900 opettajaa opettaa 6 700 perustutkinto-opiskelijaa ja 12 300 jatko-opiskelijaa. Toki sillä kustannetaan myös huomattavaa tutkimusta – samoin kuin maksetaan palkkaa niille yli 12 000 henkilölle, joiden tehtävä on avustaa tieteellistä henkilöstöä tai hoitaa yliopiston hallintoa.

Suomalaisissa yliopistoissa työskentelee kaiken kaikkiaan noin 30 000 henkilöä ja opiskelee noin 150 000 perustutkinto-opiskelijaa ja 21 000 jatko-opiskelijaa. Jo nämä tiedot riittänevät osoittamaan, että Harvardin resurssointi on aivan eri planeetalta kuin suomalaisten yliopistojen.

Jotkut Amerikassa viisastuneet kuitenkin väittävät, että resurssit eivät ratkaise. Ongelma on kuulemma henkistä sorttia ja liittyy opiskelijoiden ja opettajien laatuun. Jos niin on, olisiko tässäkin otettava suhteellisuudentajun nimissä huomioon, että suomalaisten yliopistojen ensisijainen tehtävä on kouluttaa huomattava osa maan nuorisoikäluokista akateemisiksi kansalaisiksi. Harvardin etuoikeutena taas on rekrytoida niin opiskelijat kuin opettajatkin lähes koko maailmasta. Sen 300 000 elossa olevasta alumnista 50 000 asuu Yhdysvaltain ulkopuolella.

Harvardin vertaaminen suomalaiseen yliopistolaitokseen lienee siis lähinnä siellä käyneiden itsetehostusta. Miksi vertailun mielettömyyden osoittamiseen sitten kannatti käyttää tämäkin kolumni? Syy on hyvin yksinkertainen: tämän kaltaiset vertailut näyttävät houkuttelevan sekä poliittisia päätöksentekijöitä että päätöksiä valmistelevia virkamiehiä. Olisi suotavaa, että he tietäisivät, mistä puhuvat.

Jussi Vauhkonen
SATY:n pj

Kuuluu luokkaan Kolumni | Avainsanat: | Ei kommentteja

Kolumni: Työ – renki vai isäntä

13. 5. 2009

tiina_pensolaVapusta on taas onnellisesti selvitty. Palaan kuitenkin hetkeksi sen muinaisiin teemoihin: työhön ja sen tekemiseen. Vappuhan on ollut paitsi tärkeä opiskelijoiden kevätjuhla, myös työläisten juhla.

Tutkijan työ on työtä. Väitteen sisältö on niin ilmeinen, että se äkkiseltään vaikuttaa suorastaan typerältä. Tutkijan työtä eivät kuitenkaan kaikki, vieläkään ja aina, miellä työksi tai ainakaan palkkatyöksi, joka voisi loppua. Vielä viime vuosina työttömäksi joutuneet väitöskirjaa tekevät tai apurahatutkijat ovat saattaneet löytää itsensä hyvin omituisesta tilanteesta: heidän on katsottu työllistyvän omassa työssään; jos he ovat jättäneet artikkelin julkaistavaksi, osallistuneet seminaariin, johon ovat ennalta ilmoittautuneet tai apurahatyö ei ole valmistunut, työttömyyteen (työttömyyskorvauksiin) ei ole ollut oikeutta.

Tutkijan työ on kutsumustyötä. Näin voi hyvinkin olla, vaikka ehkä harva tutkija on valinnut uransa tietoisesta kutsumuksesta. En kuitenkaan muista koskaan tavanneeni leipätutkijaa. Kaikilla tuntemillani tutkijoilla on sisäinen palo uuden löytämiseen, ongelmien ratkaisemiseen. Paloivatpa liekit kituen tai loimuten, ne eivät koskaan lämmitä kuin sisäisesti. Tutkija tarvitsee palkkansa, säännöllisesti. Ja tiedon työn jatkumisesta. Työstä pitämistä ei saa tulkita osaksi palkkaa. Jossakin vaiheessa  palkan suuruudellakin on merkitystä. Työhenkilö on leipänsä ansainnut, mutta jos särvin jää uupumaan, työn ilo voi hiljalleen muuttua uupumukseksi.

Työn imun ja uupumuksen välillä on häilyvä raja; juuri tutkimisen autuudessa piilee sen vaara. Jos tutkiminen vie mennessään niin, että lomat lyhenevät tai jäävät viettämättä, päivät venyvät iltoihin ja jopa öihin, elämänpiiri kutistuu tutkimuksen kokoiseksi, vuodesta toiseen, sisäinen liekki voi polttaa karrelle. Eräs yliopistolainen kuvasi tilannetta näin: ”Tutkijana teen jatkuvasti työtä. En ole koskaan vapaalla. Minua väsyttää jatkuvasti.”

On toivottavaa, että tällaiseksi tilanne muuttuisi yhä harvemman kohdalla. Tunnemme toki tutkimustuloksia siitä, miten kuolleisuusriski kasvaa viikkotuntimäärän ylittäessä jatkuvasti 45. Mutta tällainenhan ei koske minua. Tutkimuskin taisi olla Ruotsissa tehty. Toisaalta on näyttöä myös siitä, että tutkijoiden riski masentua työkyvyttömäksi on hyvin pieni. Mutta vaikka työ olisi kuinka kiinnostavaa, kukaan ei kestä loputtomiin. Raja työn imun ja uupumisen välillä on häilyvä. Väsyminen ei tapahdu yhtäkkiä. Hiipuminen voi jäädä havaitsematta, pitkäksi aikaa.

Hyvään esimiestyöhön kuuluu uupumisen oireiden tunnistaminen. Hyvään työn organisointiin tilanteen ennaltaehkäisy. Työssä jaksamista ja jatkamista edesauttavat monet niistä johtamiskulttuurin tekijöistä, joita Stina Immonen maaliskuun kolumnissaan kirjasi korkeakoulujen henkilöstön ja opiskelijoiden muutenkin odottavan: innostavaa, kannustavaa, arvostavaa, avointa ja läpinäkyvää johtamista. Esimiestyön odotukset ovat tutkijoilla samansuuntaisia kuin muissakin ammateissa. Esimiehiltä odotetaan ennen kaikkea oikeudenmukaisuutta, tukea tarvittaessa, työn arvostusta ja myönteistä palautetta.

Ihanteellisessa maailmassa työajan kohdentaminen voisi myös toimia uupumisen ennaltaehkäisijänä. Reaalimaailmassa voi käydä jopa päinvastoin. Työajan kohdentaminen on selvää ja kiistämätöntä tilanteissa, joissa henkilö tekee työtä usealle projektille. Tilanteessa, jossa palkkatulo on peräisin yhdestä lähteestä, ilmoittaminen, että 100 % ’normaalitoiminta-asteeseen perustuvasta standardityöajasta’ kului siihen mihin pitikin, ei ole motivoivaa. Etenkään, jos tehdyt työtunnit ovat virtuaalisia, joita ei enää ole 7,5 tai 8 tunnin jälkeen. Sangen aiheellisesti Valtiovarainministeriön kokonaiskustannusmallia selvittävässä väliraportissa pohditaan luovan työn määrittämisen vaikeutta sekä sitä, millaisia haitallisia vaikutuksia kontrollihenkisyydestä on innovatiivisuudelle ja luovuudelle. Optimistisesti raportissa kuitenkin todetaan, että ”Pääsääntöisesti henkilö tietää itse, onko hänen orientaationsa ja toiminnan tarkoitus tietyllä hetkellä hänen työhönsä liittyvissä työasioissa vai muissa asioissa (vapaa-aika, sivutoimet tai nukkuminen).”

Vaikeasti hahmottuva ja tarpeettomaksi koettu sekä etäiseksi jäävä byrokratia ja sen lisääntyminen turhauttavat. Pari vuotta sitten eräässä kyselyssä yliopistolaiset mainitsivat työssä jaksamista vähentäviksi tekijöiksi ”jatkuvat muutokset”, ”tyhjänpäiväiset kokoukset”, ”suunnittelemisen kehittämisen ja kehittämisen suunnittelemisen”, ajan käytön epäolennaiseksi koettuun kuten ”suunnittelijan ideoimiin projekteihin tyyliin laadunvarmistus”. Mainittakoon, että työn sisältöä koskevat muutokset ja uuden oppiminen koettiin lähes poikkeuksetta innostavaksi ja motivoivaksi. Työn ulkoisiin tekijöihin liittyvillä muutoksilla tällaista vaikutusta ei juurikaan näytä olevan. Ainakaan useiden toistojen jälkeen.

Iloitkaamme siis työstä, mutta pitäkäämme se renkinä älkäämme antako sille isännän asemaa elämässämme. Ja jatkakaamme myös työtä työtämme, tutkimista, edesauttavien olosuhteiden parantamisessa.

Tiina Pensola
Satyn hallituksen jäsen ja varapj

Kuuluu luokkaan Kolumni | Avainsanat: , | Ei kommentteja

SATY eduskunnassa: Akatemian tutkijanvirat säilytettävä

6. 5. 2009

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Asia: Hallituksen esitys 27/2009 laiksi Suomen Akatemiasta, asiantuntijakuuleminen 6.5.2009

Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys (SATY) lausuu kunnioittaen seuraavaa.

Akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin määräaikaisista viroista muodostuvaa Suomen Akate-mian tutkijanvirkajärjestelmää on sekä kansainvälisissä että kotimaisissa arvioinneissa pidetty Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen parhaiten toimivana välineenä. Hallituksen esitys mer-kitsee tämän tutkijanvirkajärjestelmän lakkauttamista. Järjestelmän lakkauttamisen tiedepoliittisia ja oikeudellisia vaikutuksia ei lainkaan arvioida hallituksen esityksessä. Hallituksen esitys olisi siksi valmisteltava uudelleen.

Eri työnantaja on tiedepoliittisesti perusteltua
Tieteen uusiutumisen kannalta on tärkeää, että akatemiatutkijoiden ja -professorien palvelussuhde on Suomen Akatemiaan. Yliopistojen laitos- ja oppiaineorganisaatio rakentuu väistämättä konservatiiviseksi, koska tieteellinen tutkimus ja korkein opetus edellyttävät yhä syvenevää erikoistumista ja keskittymistä. Riippumattomuus yliopiston organisaatiosta takaa mahdollisuuden esittää uusia tulkintoja silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa yliopisto-organisaatiossa vakiintuneiden näkemysten kanssa. Suomen Akatemian tutkijanvirka mahdollistaa tutkimusympäristön vaihtamisen kesken kauden. Tutkimusmäärärahaan perustuva palvelussuhde yliopistoon ei mahdollistaisi tällaista menettelyä.

Sopimusmenettely on epävarma
Hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että tutkijoiden riippumattomuus voidaan turvata sopimusmenettelyllä yhtäältä työmarkkinaosapuolten ja toisaalta Suomen Akatemian ja tutkimuksen suorituspaikan kesken. Tämä on oikeudellisesti ongelmallinen lähtökohta. Ensinnäkin yliopistojen palkkausjärjestelmässä akatemiatutkijoita olisi kohdeltava muusta opetus- ja tutkimushenkilöstöstä poikkeavalla tavalla, mitä voidaan pitää kyseenalaisena työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Toiseksi työnantajan työnjohtovaltaa heihin nähden olisi rajoitettava Suomen Akatemian rahoituspäätöksen ehtojen nojalla. On epäselvää, millä tavoin viranomaisen tekemä päätös voisi sivuuttaa työsopimuslakiin perustuvat työnantajan oikeudet.

Tutkijanvirat on säilytettävä Suomen Akatemiassa
SATY pitää erittäin tärkeänä ja perusteltuna, että nykyiset akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin virat säilytetään Suomen Akatemiassa.

Jos tutkijanvirkajärjestelmä lakkautetaan, on SATYn näkemyksen mukaan Suomen Akatemiaa koskevaa lakia muutettava siten, että Akatemian hallitukseen lisätään Akatemian rahoituksella työskentelevää tutkijakuntaa edustava jäsen. Tällä tavoin voidaan osin korvata sitä tiedonkulun heikkenemistä, joka väistämättä seuraisi tutkijanvirkajärjestelmän lakkauttamisesta.

Jussi Vauhkonen, puheenjohtaja

Kuuluu luokkaan Ajankohtaista | Avainsanat: , , , | Ei kommentteja

Kolumni: Niilo Wällärin antoisat vuodet

6. 5. 2009

rolle_alhoNiilo Wälläri syntyi talonpoikaiseen perheeseen Punkalaitumella heinäkuussa 1897. Wälläri pääsi jo nuorena poikana paikallisen nahkurinliikkeen omistajan kanssa liikematkoille Turkuun. Nuorelle Wällärille nämä matkat olivat merkittäviä tapahtumia, joilla hän oppi kaupanteon ja neuvottelun alkeet, taidot, joista oli hyötyä myöhemmällä ammattiyhdistysuralla.

Työväenliike alkoi nostaa päätään maaseudullakin 1900-luvun alussa, joten Wälläri pääsi kuuntelemaan puhetilaisuuksissa vuosisadan alun kuuluisinta työväenpuhujaa Veli Vatasta, jonka puheet kestivät yleensä vähintään kaksi tuntia. Veli Vatanen julisti veljeyden, vapauden ja tasa-arvoisuuden aatetta niin yksinkertaisesti, että kaikki ymmärsivät.

Ammattiyhdistysrintamalla Amerikassa

Ensimmäisen kosketuksen ammattiyhdistysliikkeeseen Wälläri sai 22 vuoden iässä Wyomingin kivihiilikaivoksilla, jossa taistelut työhön liittyvistä oikeuksista olivat armottomia. Kaivoksilla Wälläri tutustui Raivaaja-nimiseen sosialistilehteen, sekä kirjaan nimeltä ”Sosialidemokratian vuosisata”. Näiden teosten ja kaivostyön kautta Wälläri alkoi ymmärtää yhtä ja toista sekä poliittisesta että ammatillisesta työväenliikkeestä. Valitettavasti Wällärin ottaessa ay-asiat puheeksi muiden suomalaisten emigrantti-työtovereidensa kanssa, häipyi tavallisesti jokainen muualle. Miehet olisivat mieluummin puhuneet naisista tai Suomusalmen tai Kalajoen asioista. Ay-asiat koettiin liian vaarallisiksi.

Closed Shop – vain unionin ihmisiä

Closed shop-järjestelmään Wälläri törmäsi kun hänelle kaivosyhtiön konttorissa selitettiin, että työtä kyllä on, mutta ensin on liityttävä unioniin eli liittoon. Niinpä Wälläri kävi unionin virkailijoiden puheilla ja sai United Mineworkers of American jäsenkirjan.

Closed shop tarkoittaa käytännössä sitä, että järjestäytyneet työntekijät kieltäytyvät työskentelemästä järjestäytymättömien kanssa. Jos järjestäytyneitä on tarpeeksi, työnantajan on vaadittava kaikilta työntekijöiltä liiton jäsenkirja, jotta työrauha säilyisi. Rakentavana ajatuksena on, että työntekijät pystyvät saavuttamaan työehtoihin liittyvät vaatimukset sitä varmemmin, mitä korkeammaksi järjestäytymisaste nousee.

Myöhemmin Suomessa Merimies-Unionin puheenjohtaja Wälläri ajoi läpi suljetun työpaikan-periaatteen suomalaisessa kauppalaivastossa. Tieteentekijöiden näkökulmasta Closed shop tuskin on realistinen ajatus yliopistossa tai muualla tehtävässä tutkimustyössä, mutta onhan toki esimerkiksi yksittäisissä tutkimushankkeissa mahdollista kannustaa järjestäytymättömiä kollegoita liittymään ammattiliittoon.

Syndikalismi

Amerikassa Wälläri oli aktiivinen syndikalistisessa ammattiyhdistyksessä nimeltä Industrial Workers of the World (IWW). Wälläri toimi järjestön agitaattorina ja kiersi kaivosalueiden biljardisaleilla värväämässä kaivosmiehiä yhdistykseen. Wälläri osallistui suomalaisten, italialaisten, puolalaisten, venäläisten, böömiläisten ja kreikkalaisten kaivosmiesten kanssa lakkojen järjestämiseen. Toiminta oli monikulttuurista avant la lettre.

IWW oli Wällärin mukaan todellinen työnantajien ja vallanpitäjien vihaama taistelujärjestö. Sen voima oli ammattitaidottomassa ja paljon liikkuvassa väessä, jolla ei ollut mitään menetettävää.

Paluu Suomeen

Suomessa Wälläri tuli tunnetuksi Merimies-Unionin johtohahmona, jonka puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1938 aina kuolemaansa saakka vuoteen 1967. Wällärin kansainvälinen tausta mahdollisti hänelle merkittävän roolin myös kansainvälisessä ay-liikkeessä. Wällärin johtama Merimies-Unioni osoittikin tukea esimerkiksi mukavuuslippulaivojen merimiehille. Solidaarisuutta osoitettiin myös tukemalla Espanjan sisällissodassa tasavaltalaisia fasismin vastaisessa taistelussa, sekä ajamalla läpi Etelä-Afrikan rotusorron vastaista boikottia Suomessa 1960-luvulla.

Wälläri tuli Merimies-Unionin johtajana kuuluisaksi jatkuvasta lakolla uhkaamisesta, jonka avulla Unioni saavutti vahvemman neuvottelu-aseman. Wällärimäiset keinot mahdollistivat ennen kaikkea suljetun työpaikan-systeemin takaama 100 prosentin järjestäytymisaste, sekä merenkulun pullonkaula-asema Suomen viennin kannalta.

Mahdollisuus saartaa laivoja satamissa oli Wällärin peukaloruuvi, jolla merimiesten asemaa työssä pystyttiin tehokkaasti parantamaan. Unioni ei kuitenkaan Wällärin radikalismista huolimatta tavoitellut palkkatyöjärjestelmän alasajoa, vaan reformeja, joilla parannettiin merimiesten työehtoja. Wällärin radikalismi ajoi Unionin monesti törmäyskurssille esimerkiksi maltillisempaa linjaa ajaneen keskusjärjestö SAK:n kanssa. Wälläri ei kuvia kumarrellut. Hänen vastustajansa kuvasivat hänen otteitaan diktatorisiksi. Toisaalta Wällärin mukaan esimerkiksi Merimies-Unionin ajama kahdeksan tunnin työpäivä laivaliikenteessä ei olisi koskaan toteutunut ilman järjestöllisiä pakotteita, sillä ”työntekijäin näkökantoja, vaikka ne olisivat kuinka asiallisia ja oikeutettuja, ei läheskään aina oteta huomioon ilman ankaraa painostusta…”.

Rolle Alho

Tutkija, CEREN

Kirjoitus pohjautuu Niilo Wällärin muistelmakirjaan Antoisia vuosia (Weilin+Göös 1967). Merimies-Unioni luopui suljetun työpaikan systeemistä 1980-luvun lopulla kun suomalaiset laivanvarustajat saivat mahdollisuuden ulosliputtaa laivojaan matalien työvoimakustannusten maihin.

Kuuluu luokkaan Kolumni | Ei kommentteja