Kertomus
Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys ry:n
toiminnasta vuonna 2010
Hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 23.3.2011
Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys (SATY) kuuluu jäsenyhdistyksenä Tieteentekijöiden liittoon ja sen kautta Akavaan. SATY:ssä oli vuoden 2009 lopussa 385 jäsentä. Jäsenmäärä väheni edellisen vuoden lopusta kolmella henkilöllä. SATY:n jäsenistä oli naisia 61 prosenttia. Sukupuolijakauma vastasi suunnilleen Tieteentekijöiden liiton jäsenistön jakaumaa. Liiton jäsenmäärä oli vuoden 2009 lopussa 6755 henkilöä. Liiton jäsenmäärä kasvoi edellisvuodesta kymmenellä jäsenellä. Kokonaisjäsenmäärän perusteella SATY oli Tieteentekijöiden liiton 15 jäsenyhdistyksestä kahdeksanneksi suurin.
HALLINTO JA TALOUS
Yhdistyksen varsinaiset kokoukset
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 10.3.2010. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat.
Yhdistyksen syyskokous pidettiin 17.11.2010. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat eli päätettiin jäsenmaksun suuruus ja kantotapa, vahvistettiin toimintasuunnitelma ja talousarvio, valittiin seuraavan hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet, päätettiin pysyvistä valiokunnista sekä valittiin kaksi tilintarkastajaa ja heille varajäsenet. Vuoden 2010 hallitus valittiin jatkamaan vuonna 2011.
Hallitus ja toimisto
Hallituksen puheenjohtajana toimi tutkija Jussi Vauhkonen (Eläketurvakeskus, 1.9. alkaen Helsingin yliopisto). Varapuheenjohtajana oli akatemiatutkija Marja Jalava (Helsingin yliopisto). Hallituksen muina jäseninä olivat tutkija Rolle Alho (Turun yliopisto), projektipäällikkö Liisa Husu (Svenska Handelshögskolan), johtava tutkija Stina Immonen (Teknillinen korkeakoulu), tutkijatohtori Aappo Kähönen (Helsingin yliopisto), tutkijatohtori Kirsti Lempiäinen (Tampereen yliopisto), tutkija Anneli Miettinen (Väestöntutkimuslaitos), tutkimuspäällikkö Tiina Pensola (Kuntoutussäätiö), akatemiatutkija Martina Reuter (Helsingin yliopisto) ja tutkijatohtori Pajari Räsänen (Helsingin yliopisto). Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 8 kertaa. Hallituksen valmistelevina eliminä toimivat työvaliokunta, Akatemia-valiokunta ja tutkimuslaitosvaliokunta.
Yhdistyksen sihteerinä toimi hum.kand., tradenomi Saara Moisio. Sihteeri päivysti toimistolla yhtenä päivänä viikossa. Yhdistyksen toimisto sijaitsi Tieteentekijöiden liiton toimiston yhteydessä Helsingissä osoitteessa Ratapihantie 11.
Tieteentekijöiden liiton liittokokoukset
Tieteentekijöiden liiton kevätliittokokous pidettiin 24.4.2009 Tukholmassa m/s Silja Serenadella. Kokousta edeltävänä päivänä järjestettiin Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton perinteinen kevätseminaari. Syysliittokokous pidettiin 27.11.2009 Marina-kongressikeskuksessa Helsingissä. Kokouksessa valittiin liiton puheenjohtajaksi kaudelle 2011–12 Tapani Kaakkuriniemi (HYT) ja varapuheenjohtajiksi vuodelle 2011 Eero Kuparinen (TYT) ja Pirjo Pöllänen (ITTE). Syysliittokokouksen puheenjohtajana toimi SATY:n puheenjohtaja.
Talous
Yhdistyksen taloudenhoitajana toimi Asta Korhonen. Tilintarkastajina toimivat Mai Anttila ja Jussi Nuorteva sekä varatilintarkastajina Matti Hannikainen ja Antti Häkkinen. Vuonna 2010 yhdistyksen jäsenmaksut olivat seuraavat: jäsenmaksu bruttopalkasta 1,1 %, jäsenmaksu apurahaa saavilta 6 € kuukaudessa, jäsenmaksu muilta ryhmiltä (äitiys-, isyys- ja hoitovapaalla sekä vanhempainlomalla olevat, asevelvollisuutta suorittavat, työttömät, opiskelijat, joilla ei palkkatuloja eikä apurahaa sekä muusta syystä palkattomalla virkavapaalla olevat) 5 € kuukaudessa. Kolmen alijäämäisen vuoden jälkeen yhdistyksen talous tasapainottui vuonna 2009 tehdyn suunnitelman mukaisesti. Tilinpäätös osoitti ylijäämää 4258,34 euroa.
EDUNVALVONTA
Vuosi 2010 oli järjestyksessä toinen uuden yliopistolain ja uuden Akatemia-lain oloissa eletty. Yliopistojen rakenteen ja toimintatapojen muutos uuden lain kirjainta vastaavaksi jatkui edelleen. Henkilöstön näkökulmasta uudistukset eivät olleet yksinomaan myönteisiä, vaan Tieteentekijöiden liiton toimintavuoden syksyllä teettämä kyselytutkimus osoitti työilmapiirin ja työtyytyväisyyden heikentyneen.
Maalikuun alussa tuli voimaan alkuvuoden aikana neuvoteltu uusi yliopistojen työehtosopimus kaudelle 1.3.2010–29.2.2012. TES-neuvottelut kestivät pitkään eivätkä ratkenneet ilman työtaistelu-uhkaa. Yliopistojen henkilöstöjärjestöt antoivat lakkovaroituksen 3.3.2010. Neuvottelutulos allekirjoitettiin 14.3. ja sopimus tuli voimaan takautuvasti 1.3. Uudella työehtosopimuksella korvattiin aiemmat virka- ja työehtosopimukset.
Yliopistojen TES sisälsi merkittävinä uutuuksina opettajien ja tutkijoitten työaikasopimuksen, jolla koko opetus- ja tutkimushenkilöstö siirrettiin kokonaistyöajan piiriin. Sopimuksessa sovittiin myös siitä, että tutkijoiden työtehtäviin kuuluu myös opetusta. TES:n soveltamisohje suositteli, että väitöskirjantekijöiden opetustyö ei ylittäisi 56 tuntia vuodessa. Professorien ja yliopistonlehtorien opetustuntikatot noudattivat vanhan virkaehtosopimuksen kirjainta, mutta muiden ryhmien osalta ehdottomia kattoja tai edes suosituksia ei annettu. Toimintavuoden kuluessa kävi ilmi, että yliopistojen valmius soveltaa nuorten tutkijoiden opetustyöstä annettua ohjetta oli varsin heikko. Vuoden päättyessä oli edelleen täysin epäselvää, millä tavoin 56 tunnin työpanosta olisi tulkittava.
Akatemiatutkijat ja -professorit rajattiin työaikasopimuksen ulkopuolelle lukuun ottamatta kokonaistyöajan perusajatusta. Heidät rajattiin myös palkkausjärjestelmän soveltamispiirin ulkopuolelle, minkä seurauksena Akatemian omasta virkaehtosopimuksesta periytynyt 2,2 prosentin kehittämiserä jäi akatemiatutkijoilta ja -professoreilta kokonaan saamatta. Neuvottelut tämän menetyksen kompensaatiosta jatkuivat koko vuoden ajan jokseenkin tuloksetta. Vuoden päättyessä näytti kuitenkin mahdolliselta, että eri yliopistot pyrkivät eri tavoin ratkaisemaan akatemiatutkijoita kohdanneen edunmenetyksen. Ainakin Helsingin yliopisto maksoi palkankorotuksen omista varoistaan ja anoi Suomen Akatemialta vastaavaa lisärahoitusta.
SATY:n johto tapasi Suomen Akatemian johtoa toimintavuoden aikana useampia kertoja ja selvitteli Akatemian mahdollisuuksia vaikuttaa entisten virkatutkijoiden työehtojen kehittymiseen yliopistoissa.
Työehtosopimusasioitten ohella edunvalvonnan keskeisimmät teemat toimintavuonna olivat yliopistojen tenure track -järjestelmät sekä apurahansaajien ja muiden vailla palvelussuhdetta työskentelevien työtilat ja -olot yliopistoissa. SATY:n edustajat osallistuivat aktiivisesti liiton kantojen muotoiluun näissä teemoissa.
MUU JÄRJESTÖTOIMINTA
Yhdistyksen hallitus kokoontui 27.4. koko päivän strategiakokoukseen Vanhaan Viilatehtaaseen Vantaalle. Kokouksessa käsiteltiin SATY:n roolia Tieteentekijöiden liitossa Akatemia-lain muutoksen jälkeen. Kokouksen keskusteluista laadittiin hallituksen käyttöön muistio, jonka tiivistelmä lähetettiin myös jäsenille.
SATY tarjosi 19.11. jäsenille avoimen koulutustilaisuuden otsikolla Hyvinvointia tutkijan työhön. Kouluttajana oli TJS-opintokeskuksen kehittämisasiantuntija Sikke Leinikki. Koko päivän mittaiseen koulutukseen osallistui 15 henkilöä. Tieteentekijöiden liitto tuki koulutuksen järjestämistä 1200 euron toiminta-avustuksella.
Yhdistyksellä oli sählyvuoro torstaisin Helsingin yliopiston Viikin kampuksen monitoimitalossa.
Yhdistyksen hallitus järjesti pikkujoulun.
Ajankohtaisista asioista ja yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin yhdistyksen kotisivuilla ja sähköpostilistalla. Kutsu yhdistyksen kokouksiin julkaistiin Acatiimi-lehdessä.
EDUSTUKSET JA HUOMIONOSOITUKSET
Yhdistyksellä oli Tieteentekijöiden liiton liittokokouksissa yhdistyksen jäsenmäärän perusteella seitsemän kokousedustajaa. Vuonna 2010 yhdistyksen liittokokousedustajina toimivat Stina Immonen, Elina Katainen, Tiina Pensola, Rolle Alho, Anneli Miettinen, Mika Helander ja Pajari Räsänen sekä varaedustajina Liisa Husu, Kirsti Lempiäinen, Aappo Kähönen, Osmo Kontula ja Martina Reuter. Puheenjohtaja oli läsnä kokouksissa liiton hallituksen jäsenenä.
- Jussi Vauhkonen oli liiton hallituksen jäsen ja Martina Reuter varajäsen
- Jussi Vauhkonen oli liiton nuorten tutkijoiden työryhmän puheenjohtaja ja Rolle Alho työryhmän jäsen
- Jussi Vauhkonen ja Kirsti Lempiäinen olivat liiton työtaistelutoimikunnan jäseniä
Hallituksen jäsenet osallistuivat aktiivisesti liiton järjestämään koulutukseen ja muuhun toimintaan.

