Akatemiatutkijat

SATY eduskunnassa: Akatemian tutkijanvirat säilytettävä

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Asia: Hallituksen esitys 27/2009 laiksi Suomen Akatemiasta, asiantuntijakuuleminen 6.5.2009

Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys (SATY) lausuu kunnioittaen seuraavaa.

Akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin määräaikaisista viroista muodostuvaa Suomen Akate-mian tutkijanvirkajärjestelmää on sekä kansainvälisissä että kotimaisissa arvioinneissa pidetty Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen parhaiten toimivana välineenä. Hallituksen esitys mer-kitsee tämän tutkijanvirkajärjestelmän lakkauttamista. Järjestelmän lakkauttamisen tiedepoliittisia ja oikeudellisia vaikutuksia ei lainkaan arvioida hallituksen esityksessä. Hallituksen esitys olisi siksi valmisteltava uudelleen.

Eri työnantaja on tiedepoliittisesti perusteltua
Tieteen uusiutumisen kannalta on tärkeää, että akatemiatutkijoiden ja -professorien palvelussuhde on Suomen Akatemiaan. Yliopistojen laitos- ja oppiaineorganisaatio rakentuu väistämättä konservatiiviseksi, koska tieteellinen tutkimus ja korkein opetus edellyttävät yhä syvenevää erikoistumista ja keskittymistä. Riippumattomuus yliopiston organisaatiosta takaa mahdollisuuden esittää uusia tulkintoja silloinkin, kun ne ovat ristiriidassa yliopisto-organisaatiossa vakiintuneiden näkemysten kanssa. Suomen Akatemian tutkijanvirka mahdollistaa tutkimusympäristön vaihtamisen kesken kauden. Tutkimusmäärärahaan perustuva palvelussuhde yliopistoon ei mahdollistaisi tällaista menettelyä.

Sopimusmenettely on epävarma
Hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että tutkijoiden riippumattomuus voidaan turvata sopimusmenettelyllä yhtäältä työmarkkinaosapuolten ja toisaalta Suomen Akatemian ja tutkimuksen suorituspaikan kesken. Tämä on oikeudellisesti ongelmallinen lähtökohta. Ensinnäkin yliopistojen palkkausjärjestelmässä akatemiatutkijoita olisi kohdeltava muusta opetus- ja tutkimushenkilöstöstä poikkeavalla tavalla, mitä voidaan pitää kyseenalaisena työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. Toiseksi työnantajan työnjohtovaltaa heihin nähden olisi rajoitettava Suomen Akatemian rahoituspäätöksen ehtojen nojalla. On epäselvää, millä tavoin viranomaisen tekemä päätös voisi sivuuttaa työsopimuslakiin perustuvat työnantajan oikeudet.

Tutkijanvirat on säilytettävä Suomen Akatemiassa
SATY pitää erittäin tärkeänä ja perusteltuna, että nykyiset akatemiatutkijan ja akatemiaprofessorin virat säilytetään Suomen Akatemiassa.

Jos tutkijanvirkajärjestelmä lakkautetaan, on SATYn näkemyksen mukaan Suomen Akatemiaa koskevaa lakia muutettava siten, että Akatemian hallitukseen lisätään Akatemian rahoituksella työskentelevää tutkijakuntaa edustava jäsen. Tällä tavoin voidaan osin korvata sitä tiedonkulun heikkenemistä, joka väistämättä seuraisi tutkijanvirkajärjestelmän lakkauttamisesta.

Jussi Vauhkonen, puheenjohtaja