Apurahatutkijoille ehdotettu sopimusmalli eriarvoistaa tutkijoita

Helsingin yliopisto on ehdottanut tutkimusta rahoittaville suomalaissäätiöille sopimusmallia, jossa sovittaisiin apurahatutkijoiden työtiloista, pääsystä kirjasto- ja tietopalveluihin sekä muista työskentelyedellytyksistä. Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys SATY tervehtii ilolla periaatetta, että apurahansaajille vihdoin järjestettäisiin samantasoiset työskentelyedellytykset kuin muille vastaavissa tehtävissä työsuhteessa työskenteleville tutkijoille.

Samalla SATY on huolestunut sopimusmalliin sisältyvästä esityksestä, jonka mukaan apurahatutkijat maksaisivat jatkossa yliopistolle 1600 euron vuosittaisen korvauksen saamistaan palveluista ja työtiloista. Vaikka apurahatutkijoiden julkaisut vaikuttavat jo nyt yliopistojen valtionrahoitukseen ja kansainvälisiin ranking-sijoituksiin, ja vaikka Opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoituksessa väitöskirja tuotti Helsingin yliopistolle vuonna 2013 vähintään 85 000 euroa per väitöskirja, apurahatutkijoita kohdellaan yksinomaan kulueränä, jonka on maksettava yliopistolle antamastaan työpanoksesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahojen leikkaukset ja yliopistoindeksin jäädyttäminen ovat viime vuosina tehneet säästöistä ja henkilöstövähennyksistä arkipäivää Suomen yliopistoissa. Samalla on muistettava, että esimerkiksi Helsingin yliopiston tilivuoden 2013 ylijäämä oli 29,4 miljoonaa. Vaarana on, että yliopistoyhteisön eriarvoistuminen syvenee nyt esitetyn sopimusmallin myötä entisestään johtaen kahden kerroksen väkeen, joista toisille maksetaan työstä, kun taas toiset maksavat saadakseen tehdä työtä.

Suomen akateemisten tutkijoiden yhdistys SATY r.y., hallitus

Rolle Alho
Karin Creutz
Mika Helander
Stina Immonen
Marja Jalava
Aappo Kähönen
Anneli Miettinen
Tiina Pensola
Martina Reuter
Pajari Räsänen
Sanna Saksela-Bergholm
Jussi Vauhkonen

Lisätietoja:
Marja Jalava (marja.jalava@helsinki.fi), 050 361 2818
Karin Creutz (karin.creutz@helsinki.fi), 0504154574